Entavisionin viimeisimmät uutiset, tiedotteet ja avoimet työpaikat
Entavision vahvistaa osaamistaan, kun Ari Normanille myönnettiin Rakennustyön valvojan (RAV) pätevyys. FISE Oy:n myöntämä valvojan pätevyys on osoitus osaamisesta ja jatkuvasta kehittymisestä. -Jatkuva kouluttautuminen on välttämätöntä. Näin toteaa pitkän linjan ammattilainen Ari Norman uunituore FISE RAV -pätevyyys taskussaan. Entavision onnittelee Aria!
Tuomas Salmela kertoi Rakennuslehdessä Entavisionin tuoreimmista kuulumisista. ”Salmela kertoo iloitsevansa siitä, että korjausrakentaminen ja erityisesti rakennusterveyteen liittyvä osaaminen on edistynyt suurin harppauksin viime kymmenen vuoden aikana.” Jutun on kirjoittanut Rakennuslehti / Vesa Tompuri.
Entavisionin sisäilmatiimiin saatiin lisää osaamista, kun Tuomas Salmelalle myönnettiin rakennusterveysasiantuntijan (RTA) sertifikaatti. Rakennusterveysasiantuntijan sertifikaattiin valmentavat koulutukset käytiin Rakennusteollisuuden koulutuskeskuksessa Ratekossa 2 vuoden aikana. Laajuudeltaan 45 opintopisteen koulutuksen osaamisvaatimuksiin kuuluvat sisäilman epäpuhtaudet ja terveysvaikutukset sekä niiden tutkiminen ja torjunta, rakennusfysiikka, fysikaaliset olosuhteet, kuntotutkimusmenetelmät, rakenne- ja tuotantotekniikka ja juridiikka sekä ilmanvaihto- ja ilmastointitekniikka. Eurofins Expert Servicen sertifioima […]